Historiaa


 Oulun alueen seuturyhmä perustettiin 2006. Toiminnan tarkoituksena on lisätä seutukunnallisesti teollisuustyöntekijöiden edunvalvontaa, koulutusta, vapaa-ajan toimintaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista, sekä lisätä yhteistyötä eri ammattiosastojen välillä.

Yhteistä koulutus- ja kurssitoimintaa Oulun seudulla oli jo ennen varsinaista seuturyhmätoimintaa. Jonkin aikaa Oulun seudulla toimi myös eri työpaikkojen luottamusmiesrinki.

Seuturyhmähanke lähti todellisesta tarpeesta. Huomattiin esimerkiksi että kaikki  osastot matkasivat retkeilypäiville omilla puolityhjillä linja-autoilla. Nyt seuturymänä matkustamme iloisesti ja toisiimme tutustuen yhteiskuljetuksilla erilaisiin tapahtumiin. 

Yhteistä Metalliset- lehteä alettiin toimittaa vuonna 2006 ja nykyään se tunnetaan nimellä Teolliset, lehti ilmestyy kahdesti vuodessa.